ja kirjotin tänne. Elämä on ollu vuoristorataa mut vuoristorata tuntuu elämältä kun siihen on tottunu tosin aika perseestä olevalta sellaselta.Jätin kultani (siis edelleen kultani vaikka jätin koska rakastan) koska se ei sitten ymmärrä mua ja ehkä en ite ymmärrä sitä tarpeeks hyvin.Mun temppuilut nyt vaan sattuu johtuu sairaudesta jonka nimee turha ehkä edes mainita ja jota en edes pidä sairautena joten vituttaa jo sekin että joku niin jaksaa väittää (bulimia ym)...Paino taas aaltoillu oikeen urakalla ja nälättömyys on saanu mut tuntemaan eläväks itteni tai jotai..Oon kuullu tällä viikolla sata kertaa että mut halutaan - mutta kun kukaan läskipää ei tajuu että mua ei kiinnosta se.mua kiinnostaa rakkaus ja kun sanon jotain siihen liittyen heti saan kuulla "on sua rakastettu et vaan oo huomannu" no selvä sitten jos näin on mutta mikä hyöty sellasesta rakkaudesta on jota ei edes nää eikä huomaa eikä tunne *masennus* popsinu taas niitä ilopillereitä hah...hallinnassa hallinnassa tämäkin paska elämä...ha ha haa