Heh, alkaa olla jo hassua kun kaikki menee niin oudosti ja sen pitäs olla kyllä normaalii että kaikki menee oudosti, mutta ei se mene niin!meniski..On ollu taas liikaa sählinkiä,sellasta ylimäärästä ja kaikenlisäks oon ollu mahakipuinen ja väsyny joka tarkottaa sitä että mulla "ei ole" aikaa.Koulussa on menny nyt vähän paremmin ku oon taas jaksanu vähän keskittyy kaikkien riitelyiden yms jälkeen.Mun ja kullan sopimus jatkuu että ei olla yhessä mutta periaatteessa ollaan, se on musta hyvä koska se on ihminen joka saa mun jalat pysymään maassa, enkä tee mitään ihan tyhmää.Osaanhan mä nyt itekin kattoo mitä teen mutta näin on parempi, se estää pienetkin "epäkivat" jutut sekoiluun liittyen mitkä muuten oisin toteuttanu.Sitten se yksi pieni reppana roikkuu mussa ihanku me oikeesti oltais naimisissa tai menossa naimisiin, kun sei ymmärrä ettei mulla ole mitään tunteita sitä kohtaan, tosin se voi olla osittain mun syytä ku pelleilen helposti ja kaikki ei aina sitä tajuu.

Riitelen nykyään mun "pikkusiskon" kanssa joka siis ei oo mun oikee pikkusisko vaan mun kaveri jonka oon tuntenu 11vuotta ehkäpä.Ollaan kasvettu kuitenki aikalailla siskoksiks ja kuulutaan molemmat molempien perheisiin joltain osin (kuulun sen perheeseen yhtäpaljon ku omaani vai pitäskö sanoo kuuluun omaan perheeseen yhtäpaljonku kaverin perheeseen).Ollaan nykysin paljon enemmän tekemisis ku normaalisti ollaan oltu koska ollaan samalla "luokalla" ja se on ihan kivaa välillä mutta se että ollaan vielä kämppiksiä saa mut sekomaan koska se ei oo nähny musta sitä puolta joka kärsii (no kärsii ja kärsii, en kärsi) bulimiasta, joskus vahingossa juo vähän liikaa ja ehkä syö lääkkeitä samanaikasesti, joka käy psykologilla jota inhoo ja psykiatril jota inhoo vielä enemmän ja joka kaikesta huolimatta yrittää sanoo ettei ole mitään ongelmaa, koska oikeestaan ongelmaa ei oo, ihmisten elämät on vaan erilaisii.Haluisin kyl et mun elämä ois erilaista.Sitten se välillä tulee mun luokse ja sanoo ettei haluu että kuolen ja ettei haluu nähä mun kuolevan, mutta en oo kuolemassa (kai...vielä...). Viimeeks ku riideltiin mun ois tehny mieli halata ja sanoo sille että se on mulle yks maailman rakkaimmista ihmisistä mutta niinku normaalisti väläytän kaikki asiat päin naamaa se ei onnistunu ja näytin varmaan siltä ku oisin saanu jonku halvauksen ku koitin änkyttää jotain, sit repesin ja sanoin että ei ollu tärkee juttu.Se kyllä ois ollu tärkee juttu.Siitä kuulema tuntuu siltä että syyllistän sitä - nojoo tiiän että pystyn siihen tosi hyvin mutta ei se oo ainakaa ollu tarkotuksellista enkä ees tiiä mistä syyllistän sitä.

Mun pitäis muuttaa, mutta siitä ei nyt tunnu tulevan mitään.Haluun omaan kämppään en kämppiksiä koska ne rajottaa mun elämää.Ärsyttää kun ei saa olla rauhassa kun joku on oventakana kokoajan ja jos haluu nyt ees hetken olla rauhas pitää esittää nukkuvaa, ja se on syvältä.Puhuttiin kyl kullan kanssa tai siis se puhu mulle et haluis muuttaa munkaa yhteen kaksioon.Ja et se vois auttaa mua kaikis koulujutuis yms. eikä siinä mitään kyllä mäki oisin halunnu mutta se ei vaan oo niin yksinkertasta.Vaatimuksena ois siis ollu että mä muutan sinne missä mun kulta asuu,haluunki muuttaa sinne mutta en vielä.Koitan saada nää opiskelut kasaan.Se ois hyvä juttu...